Väsyneet, rasittuneet silmät
26.8.2020
Koronakevään aikana moni on tehnyt etätöitä kotona ja huomannut silmien väsymistä tietokoneen ruutua katsoessa. Rasittuneista silmistä ei kuitenkaan tarvitse kärsiä.
Tietokoneen ruutua katsoessa silmät väsyvät ja ärtyvät helposti. Rasittuneista silmistä ei kuitenkaan tarvitse kärsiä.
Silmän lihakset toimivat kuin muutkin kehon lihakset: jos niitä jännittää jatkuvasti lähietäisyydelle katsomalla, ne väsyvät ennen pitkää. Siksi tauot ovat tärkeitä.
Katsetta kannattaa viedä välillä eri etäisyyksille, jotta silmän lihakset pääsevät rentoutumaan. Katso mahdollisimman kauas, siirrä katse taas hetkeksi lähemmäs ja uudestaan kauas.
Ikänäkö saattaa rasittaa silmiä tarpeettomasti. Siksi silmät on hyvä tutkituttaa säännöllisesti.
Moni viettää työpäivänsä tietokoneella, eikä älylaitteiden äärellä vietetty vapaa-aikakaan suo silmille lepohetkeä.
Näytöstä hehkuva sininen valo on silmille raskas, joten ei ihme, että useimmat tietokoneella työskentelevät sanovat silmiensä väsyvän jossain vaiheessa vuorokautta.
-On luonnollista, että silmät väsyvät välillä. Näyttöä tuijottaessa silmien räpyttely vähenee, mikä saa silmät kuivumaan ja ärtymään entistä helpommin. Usein myös näytön valaistus on säädetty liian voimakkaaksi. Silloin silmät tuntuvat väsyvän tarpeettoman nopeasti.
Väsyneet silmät saattavat punoittaa ja tuntua siltä, kuin niissä olisi hiekkaa. Väsähtäneillä silmillä myös näön tarkentaminen voi tuntua hankalammalta kuin yleensä.
Silmille lepoa ja liikuntaa
Silmien väsymyksen tunteeseen vaikuttaa merkittävästi kyynelnesteen koostumus: Kyynelnesteen koostumus on kaiken a ja o. Kun koostumus muuttuu ohuemmaksi, silmä pääsee kuivahtamaan, jolloin näkökin hämärtyy. Monipuolinen ruokavalio auttaa pitämään kyynelnesteen koostumuksen kohdillaan.
Siirrä katse välillä kauas
Silmiä hieromalla silmän pintaan puristuu voitelevia kyynelnesteen osasia.
Hierominen tuo hetkellisen avun, mutta paras tapa ehkäistä silmien väsymistä on jumpata niitä säännöllisesti pitkin päivää.
Silmän lihakset toimivat kuin muutkin kehon lihakset: jos niitä jännittää jatkuvasti lähietäisyydelle katsomalla, ne väsyvät ennen pitkää. Siksi tauot ovat tärkeitä.
Katsetta kannattaa viedä välillä eri etäisyyksille, jotta silmän lihakset pääsevät rentoutumaan. Katso mahdollisimman kauas, siirrä katse taas hetkeksi lähemmäs ja uudestaan kauas.
Ikänäkö väsyttää silmää
Silmille on hyvä antaa lepohetkiä tasaisin väliajoin. Jos säännöllinen silmäjumppa ja ruututauot eivät saa rasittuneita silmiä virkistymään, kannattaa selvittää, olisiko aika hankkia uudet silmälasit.
Monet silmiä rasittavat ongelmat saadaan ratkottua helposti oikeanlaisilla laseilla. Esimerkiksi ikänäkö saattaa rasittaa silmiä tarpeettomasti - vaikka olisi ennen nähnyt hyvin lähelle, asetelma muuttuu vuosien kuluessa. Siksi silmät on tärkeää tutkituttaa säännöllisesti.
1. Tarkista, että silmälasisi ovat sopivan vahvuiset ja että käytössäsi on lähityöhön sopiva linssityyppi.
Silmien säännöllinen tutkituttaminen auttaa löytämään syyn väsyneisiin silmiin. Kun esimerkiksi piilevät taittovirheet on korjattu, muuttuu näyttöpäätteellä työskentelykin mukavammaksi.
2. Varmista, että syöt terveellisesti.
Monipuolinen ravinto on hyväksi koko keholle, myös silmille. Erityisesti A-vitamiini sekä omega3- ja omega7-rasvahapot auttavat kostuttamaan ja vähentämään väsymyksen tunnetta silmissä.
3. Jumppaa silmiä pitkin päivää.
Pitkä yhtäjaksoinen lähietäisyydelle tuijottaminen rasittaa silmää. Siirrä silloin tällöin katse mahdollisimman kauas - neljän metrin etäisyyskin riittää hyvin silmien lepuuttamiseen.
4. Kokeile kostutustippoja.
Silmätipat tarjoavat väsyneille silmille hetken helpotuksen. Silmäluomien päälle suihkautettava kostutusneste voitelee väsynyttä silmää vähitellen ja estää kyynelnestettä haihtumasta silmän pinnalta liian nopeasti. Monesti tietokonetyöläinen unohtaa räpytellä riittävästi, tauon aikana kannattaakin muistaa räpsytellä kunnolla.
5. Se, mikä tuntuu hyvältä, on yleensä kokeilemisen arvoista.
Voit myös kokeilla kuiville silmille tarkoitettuja ravintolisiä, esim. Kuivan Silmän Omegaa, joka auttaa kostuttamaan silmiä sisältäpäin.