Aina jotain keksitään, ei niin suurta ongelmaa olekaan

23.8.2019


On niin lohdullista, että kun on kuvitellut, että sinulla on ongelma, joka ei ole mitenkään ratkaistavissa, elämään tulee ihmisiä, jotka keksivät siihen ratkaisun. Tässä siitä yksi onnellisen lopun saanut tarina

Rakastuin maastopyöräilyyn tosissani, kun ensimmäisen kerran pääsin kokeilemaan fatbikella ajamista kolme talvea sitten. Vihdoinkin olin löytänyt lajin, jossa voi nauttia sekä vauhdista että luonnosta! Mutta taitojen ja vauhdin kasvaessa törmäsin yllättävään ongelmaan, joka liittyy silmien toimintaan. En nopeasti vaihtuvissa tilanteissa kyennytkään enää +/- eriparisilmilläni tarkentamaan maaston eri kohtiin, vaan tarkennus niin laseilla kuin piilareillakin laahasi jatkuvasti jäljessä, joka teki ajamisesta epävarmaa. Kovassa auringonpaisteessa sekä hämärässä ajamisesta tuli suorastaan raskasta. Aloin menettää kiinnostukseni lajiin, johon olin ensin niin palavasti ihastunut.

Olin oikeastaan jo menettänyt toivoni asian suhteen, mutta onneksi avasin suuni tästä surustani, kun menin rutiininäöntarkastuksen jälkeen kesän kynnyksellä uusimaan arkilasejani Minnan luokse Kruunu Optiikkaan. Hän tutki silmäni tarkasti, teki tiedusteluja erilaisista vaihtoehdoista ja lopulta löysi ratkaisun: uusien moniteholasien lisäksi minulle tilattiin maastopyöräilyä (ja polkujuoksua) varten täydellisesti extrapienille kasvoilleni istuvat Adidaksen urheiluaurinkolasit, (näihin on vaihdettavissa myös kirkkaat linssit, Suomessa ne todella tulevat tarpeeseen kesän jälkeen), joihin kiinnitetään erikseen vahvuuksilla varustetut adapterilinssit.

Lasit pääsivät muutama viikko sitten Lapin vaativissa ajo-olosuhteissa tositoimiin. Ensimmäisten ajokilometrien jälkeen en yksinkertaisesta meinannut uskoa, että tarkennusongelmat tosiaan olivat kadonneet! Isona bonuksena lasien aurinkolasiominaisuudet osoittautuivat täydellisiksi, kun Lapin maaginen alhaalta maata viistävä ilta-aurinko näytti miten kontrastilla luodaan metsään taikaa: samalla kun linssit suodattavat huippuvaloa, ne lämmittävät varjokohtia!

Olen tämän kaiken jälkeen taas niin innoissani maastopyöräilystä, että seuraavaksi hankintalistalla on nyt myös uusi pyörä (kuvissa oleva sähkömaasturi on lainapyörä) ja tietenkin  lisää pyöräilymatkoja.

Kiitos vielä Minna, kun ratkaisit tämän ongelman, olet tosiaan aarre! 

Mirkku Merimaa
näkyväksi tekijä, valokuvaaja ja mainonnan suunnittelija

 

Ihana Elämys Oy: n voit tutustua seuraavista linkeistä

Niina Stolt & Mirkku Merimaa


0443193166 & 0405330931

info@ihanaelamys.fi

Vanha Talvitie 11 A. 2.kerros, 00580 Helsinki

www.ihanaelamys.fi

www.facebook.com/ihananainenelamys

www.instagram.com/ihanaelamys

www.alamahdumuottiin.fi

www.facebook.com/alamahdumuottiin

www.instagram.com/alamahdumuottiin

 

Tilaa Ihana (uutis)kirje täältä