Optikon normipäivä ja vähän muutakin

13.11.2019




Optikkona omassa yrityksessä päivään mahtuu jos jonkinlaista duunia

Optikon normipäivä ja vähän muutakin

Liike avautuu kymmeneltä, ovet ja kassa avattava, ständimainos ulos, mikäli ilmat sen sallivat.

Seuraavaksi kone auki ja katson päivän postit, vastaan niihin tai laitan meilit talteen parempaa ajankohtaa varten. Yleensä teen kaikki hommat aina järjestyksessä, jos niitä vetkuttaa, ne unohtuu johonkin ”pinoon” ja jää tekemättä. Kävin joitakin vuosia sitten yhden business akatemian koulutuksen, jossa puhuttiin ajanhallinnasta, sieltä jäi monta hyvää juttua, joita vieläkin toteutan eli ainakin se, että tee työt heti, mikäli mahdollista.

Jos aamulla ei ole varattu näöntarkastuksia, teen yleensä vähän aikaa paperihommia, kuten maksan kyseisen päivän laskut. Sitten saatan suunnitella markkinointia ja laittaa muutaman postauksen facebookiin. Yritän etsiä meidän alalta hyviä kuvia ja mainosmateriaalia, mutta joskus sopivia ei tahdo löytyä, niin suunnittelen, missä ja mitä kuvia otan pokista ja teetän niistä ständiin julisteita. Olen löytänyt meille sen maailman parhaan graafikon, jolta saan nopeasti julisteita ja muuta markkinointimateriaalia. 

Näiden välillä pitää toki palvella asiakkaita, välillä myydä silmälasit, korjata vääntyneet aisat tai opastaa piilolasien käytössä.

Jos minulla on näöntarkastus, siinä menee aikaa jotakuinkin puoli tuntia, sen jälkeen valitaan asiakkaalle kehys ja siihen tarkoituksen mukaiset linssit. Kaiken tämän jälkeen, tilaan linssit lukijalla ja jään odottamaan toimitusta. Kun linssit saapuvat postissa, kiinnitän ne kehykseen, tarkistan voimakkuudet ja mitoituksen. Samalla taivutan silmälasit sellaiseen kuntoon, että ne voi antaa asiakkaalle. Eikä siinä vielä kaikki, lisäksi teen asiakaskortin ja ilmoitan asiakkaalle, että lasit ovat noudettavissa.

Laseja noudettaessa, sovitan ne vielä asiakkaalle sopiviksi, taivutan aisat korvan takaa ja laitan nenätyynyt kohdilleen. Taivutan yleensä silmälasit tosi tarkasti, ettei asiakas joudu montaa kertaa tulemaan meille, kun lasit painavat nenää tai korvia. Näin säästyy sekä asiakkaan että optikon aikaa.

Päivän aikana koitan myös ehtiä tehdä opiskelutehtäviäni, nyt on menossa kolmas ammattitutkinto, opiskelen markkinointiviestintää.

Kun yrittäjäksi on ryhtynyt, pitää tehdä kaikenlaista, monipuolisesti. Olen siis liikkeen optikko, somistaja, siivooja, markkinoija, laskuttaja, somettaja ja vaikka mitä. Joitakin palveluita on ostettava, kun omat taidot eivät riitä. Onneksi on vuosien varrella tullut hyviä verkostoja, joilta saa apua tarvittaessa, kuten vaikka naisyrittäjät, kollegat ja naapuriyrittäjät.

Kuten huomaat, optikon päivään mahtuu vaikka mitä, siinä tämän ammatin suola.

 

Marraskuiset terveiset

Minna

Kruunu Optiikan optikko